sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Pakkasta

Moikka! Ähh nyt on oikeesti otettava niskasta kiinni ja kirjotettava tännekkin useemmin, ei vaan tunnu olevan aikaa kaikelle. Mutta tänään siivosin koko kanilan, heitin kaikki matot roskiin koska suurin osa oli aivan pissassa ja kakassa ja lakasin lattian. Viimeistään varmaankin keskiviikkona kanit pääsetvät uuteen häkkiin. Eristeet laitettu yms, enään maalin kuivuminen. :) Tänään kun siivosin koko mökin heitin myös kanien ison komppari aitauksen ulos kaneineen. Eli kanit saivat juosta ehkä sen tunnin verran joka mulla kesti siivota niin ruoholla jossa oli pieni lumikerros. Kyllä vauhtia ja ihmeteltävää riitti. Heitin sinne myös vanhan patjan joka on pyörinyt kanilassa ettei niiden tarvitsisi istua koko aikaa kylmällä maalla jos siltä tuntui, se olikin hauska lelu ravata edes takaisin ja kaivaa sitä. :D No parempi niin kun että kaivaisivat maata ja häipyisivät häkistä. Komppari jäi nyt ulko käyttöön, ja laitoin kaneille tehdashäkin näiden parin päivän ajaksi, en viitsinyt enää ruveta laittelemaan uusia mattoja ja järjestelemään isoon häkkiin kun tulevalla viikolla ne kumminkin muuttamavat sieltä pois. Samalla sain mökin siivottua että trampoliini ja ulkokalusteet mahtuvat sinne viettämään talvea.
Myös siskoni tuli katselemaan ja huvittamaan pupuja tonttu lelunsa kanssa tänään ulos. Muutaman herkunkin taisi saada siskoltani, multa ne nimittäin tosi harvoin saavat herkkuja. Sain kamerankin raahattua ulos ja otettua muutaman kuvan kaneista ulkona häkissä kun kerrankin oli valoisaa, koskaan koulusta tultuani kun ei enään ole. Huomenna on jo ensimmäinen joulukuuta, että aika menee nopeasti. Enään kolme viikkoa jouluun! En voi uskoa, justhan oli kesä ja kanileiri? :D Pilvikin on keväällä jo kuusi ja Porkkana kolme, mihin tää kaikki aika on mennyt? Vielä viime vuonna tähän aikaan taisteltiin siitä ettei kanit pääse samaan aikaan vapaaksi koska Porkkanaa ei oltu leikattu enkä olisi koskaan kuvitellut niiden tulevan toimeen. Tässä sitä ollaa, kaksi ennen toisia vihaavaa kania yhdessä. Nyt kun ajattelee niin aika menee välillä ehkä liiankin nopeasti. Tavallaan mukava mutta tavallaan sääli.

Ohhoh tulipas pitkä teksti, no tässä muutama kuva mukavalta pakkas päivältä. :) Hauskaa tulevaa viikkoa ja joulukuun alkua kaikille!









maanantai 24. marraskuuta 2014

Talvi tuli ja meni

Moikka! Nyt tulee ihan perus kuulumispostausta, meille tuli varmaan yli 20cm lunta perjantaina. :) Nyt se on kyllä jo sulanut melkein kaikki pois. Kaneille kuuluu perus hyvää, talvikarva on jo kasvanut hurjasti. Tällä viikolla olisi sitten muutto uuteen kaninkoppiin joka on eristetty myös. Pitäisi käydä agrimarketissakin tällä viikolla, kattoo ehtiikö. :D Pilvi on suht hyvässä kunnossa ikäisekseen ja iloisesti vielä elää normaalia elämää, kattoo nyt kauanko se pysyy tuossa kunnossa. Välillähän sen kunto laskee mutta tuossa se vielä pyörii. Porkkana on normaali oma ittensä, vauhdikas,energinen ja aina iloisesti vastassa. Kisoja kattelin ja Humppilassa oisi 13.12 lauantaina estekisat joissa ois helppo mutka, mutta mulla on sinä päivänä myös koulun joulumyyjäiset ja joukkueen joulujuttu. :D Eli ei ole mitään mahollisuutta ehtiä... Tässä vielä yksi hyppykuva messuilta ja Porkkanan #belfie :D
Molemmat kuvat ovat Henna Vihersaaren ottamia. :) 




maanantai 17. marraskuuta 2014

Ostokset+asiaa

Moikka! Nyt on taas vähän aikaa viimesestä postauksesta. :) Asia tosiaan koskee sitä että jos jotain häiritsee kuvissa oleminen (messu postaus) niin laittaapi kommenttia niin poistelen. Nyt esittelen ostokset messuilta, postausehdotuksia saa laittaa tulemaan. :)















tiistai 11. marraskuuta 2014

Messujen sunnuntai!

Moikka! Nyt on siis messut ohi ja mukavaa oli, sunnuntaina mulla ei ollut kaneja mukana ollenkaan joten käytin aikaani kierrellen ja ratoja korjaten. :) Kyllä rupes iltaa kohti väsyttämään kun jo toista päivää oltiin. Ekana oli valot poissa tunnin sähkökatkoksen vuoksi jonka takia oltiin aikataulussa jäljessä tunti eli messut aukesi yleistölle kello 11.00 jolloin myös radat alkoivat. Sunnuntain en kuvannut läheskään niin paljoa kun lauantaina, mutta kyllä niitä kuvia silti tuli. :D Porkkana oli tosi väsynyt koko sunnuntain  ja vielä eilisenkin aamun, iltapäivästä rupes olemaan jo pirteempi. Oli ihanan näköstä yhdistää kanit taas kahden yön jäljiltä kun Pilvi oli heti pesemässä ja nuolemassa Porkkanaa. Ei kumpikaan oikeen kunnolla syönyt viikonlopun aikana, heti kun pääsi yhteen rupesi ruoka taas maistumaan. Ihan höpsöjähän nuo <3
Ostoksia tuli tehtyä jonkun verran varsinkin Outlet puolelta, joista voin tehdä esittely postaksen jos teitä kiinnostaa.

Kaiken kaikkiaan oli ihana viikonloppu ja voi meitä varmaan jatkossakin nähdä esteradoilla. ;)











lauantai 8. marraskuuta 2014

Messujen eka päivä!

Moikka! Nyt on eka messupäivä takana, huomenna edessä vielä toinen. Porkkanalla oli myös ekat estekisat ikinä! Oon niin ylpee mun pojasta, vaan kaks virhepistettä! Pääsi siis toiselle kierrokselle ja sieltäkin nappasi ne kaks virhepistettä. En ois ikinä uskonu kun aamulla vaikutti niin kiukkuselta :D Mulla ei radasta oo muutakun pikasesti kuvattu video puhelimella, Henna otti muutaman kuvan Porkkanan radoista niin laittelen kuvat ja videot ensi viikolla erilliseen postaukseen. Sini oli lupautunut hypyttämään Porkkanan tänään ja sen myös teki, kiitos siis Sinille! :) Itse jännitin sitä niin paljon ja olin varma kotitreenien perusteella että tuo kani ei hyppää senttiäkään messarissa, mutta se yllätti. En siis halunnu pilata rataa omilla virheillä. Ihana poika! Kokopäivä meni nopeasti vaikka messarissa vietettiin lähemmäs 10 tuntia, kierreltiin kaikissa muissakin messuissa, katteltiin ratoja,pelleiltiin,juteltiin,naurettiin ja kateltiin kojuja ja kaikkea ihanaa! <3 Ostoksia ei paljoa tänään kertynyt kaneille, ei kyllä itsellekkään. Huomenna varmaan sitten enemmän. ;) Teen niistä sitten yhden yhtenäisen postauksen myöhemmin. Huomisesta tulee myös toinen postaus. Jos jollain on Porkkanan radasta kuvia niin mulle voi lähettää sähköpostissa: phillipsnalle@gmail.com niitä :). Huhhu, kyllä vaäsyttää mua,Siniä ja kaneja mutta hauskaa oli! Huomenna Porkkana saa jäädä lepäilemään kotiin ja mä meen sinne vaan bloggaajana. :) Nyt kuvia tän päivän messuilta:
(Voisin tehä vielä erikseen myös kuvapostauksen koko viikonlopulta jossa ois tekstit koska kuvia tosiaan löytyy satoja :D)






















perjantai 7. marraskuuta 2014

Messu infoa!

Moikka! Huhh kun on ollut kiire viikko,fudistreenejä,kokeita,koulua ja sitten vielä kanit. Nyt on vihdoin perjantai ja Porkkana täällä äitillä, enään Siniä bussille vastaan ja sitten loppuilta messuille valmistelemista ja pakkailua. Tää on sitä mitä mä tykkään tehdä enkä lukea hiki hatussa kokeisiin! Pilvi jäi tosiaan isälleni ja Porkkana nyt täällä äitillä onnellisesti häkissään odottelee Sparrowia. :) Sain ihan mahtavan mahdollisuuden olla messuilla bloggaajana eli koko viikonlopun olen messuilla myös blogi juttujen parissa. :) Porkkana tosiaan kisaa huomenna helpolla suoralla ja mitään odotuksia mulla ei ole pitkän hyppytauon takia. Oon pakannut nyt melkein kaikki ja toivottavasti kaikki on mukana :) Muutama puhelimella räpsitty kuva pakkailusta: